Avoimet työpaikat

Porin Sininauha ry on vuodesta 1965 toiminut yleishyödyllinen yhdistys jonka tavoitteena on kulkea ihmisten rinnalla ja tukea heitä vaikeissa elämäntilanteissa. Sininauha tuottaa mm. asumis- päivätoiminta- ja ensisuojapalveluita, järjestää työllistämis- ja koulutuspalveluita, tukee nuoria eri tavoin sekä kouluttaa vapaaehtoistyöntekijöitä. Etsimme ammattilaisia seuraaviin työtehtäviin:

OHJAAJA ASUMISPALVELUIHIN, vakituinen (Sosionomi AMK)

Etsimme Muistokadun asumispalveluyksikköömme ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Työ on vuorotyötä aamu- väli- ja iltavuoroissa (klo 8-22). Ohjaajan työtehtäviin kuuluu niin yksilö- kuin ryhmänohjaustehtävät asumisyksikössä, kotiin vietävä tuki pois muuttaville sekä ohjaustyöt asunnottomien ensisuojassa. Ensisuojaan asiakkaat voivat tulla päihtyneenä. Asumisyksikössä on käytössä omaohjaajajärjestelmä. Lisäksi ohjaaja vastaa asukkaiden sosiaalietuuksien hakemisesta ja kokonaistilanteen kartoittamisesta yhteistyössä muun moniammatillisen henkilöstön kanssa.

Edellytämme hakijalta:

  • Sosionomi (AMK)-tutkintoa (tai vastaavaa)
  • Erinomaisia vuorovaikutustaitoja
  • oma-aloitteellisuutta ja aktiivista työotetta
  • sosiaalipalveluiden- ja etuuksien tuntemusta

Eduksi katsotaan:

  • kokemus ja koulutus päihde/riippuvuustyöstä ja neuropsykiatrisesta osaamisesta
  • hyvät verkostot

OHJAAJA ASUMISPALVELUIHIN (lähihoitaja), määräaikainen vuoden 2020 loppuun asti, mahdollisesti jatkuu

Etsimme ohjaajaa asumispalveluihin ja asunnottomien ensisuojaan. Työtehtävä on aluksi määräaikainen vuoden 2020 loppuun. Työsuhde saattaa jatkua. Työ on pääasiassa vuorotyötä aamu- väli- ja iltavuoroissa (klo 8-22), joskus mahdollisesti myös yövuoroja. Ohjaajan työtehtäviin kuuluu niin yksilö- kuin ryhmänohjaustehtävät asumisyksikössä, kotiin vietävä tuki pois muuttaville, sekä ohjaustyöt asunnottomien ensisuojassa. Ensisuojaan asiakkaat voivat tulla päihtyneenä. Asumisyksikössä on käytössä omaohjaajajärjestelmä.

Edellytämme hakijalta:

  • lähihoitajan tutkintoa ja koulutusta päihde- ja mielenterveystyöhön
  • työkokemusta päihde-/riippuvuustyöstä ja asiakkaiden ohjaamisesta
  • erinomaisia vuorovaikutustaitoja
  • oma-aloitteisuutta ja aktiivista työotetta
  • sosiaalipalveluiden tuntemusta

VALMENTAJA ESR-hankkeeseen (esim. Sosionomi AMK), määräaikainen 8/2022 asti

UPPO-hankkeessa (Ulkopuolelta polkuja osaamiseen) toteutetaan uudenlaisia ratkaisuja nuorten ja aikuisten osallisuuden lisäämiseksi Satakunnan alueella. Hankkeen tavoitteena on kehittää uudenlaista yhteistyötä ja toimintatapoja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien ja kasautuneiden haasteiden kanssa kamppailevien osallisuuden lisäämiseksi, koulutukseen osallistumisen kynnyksen madaltamiseksi ja kuntoutustarpeen kartoittamiseksi. Hanketta toteutetaan yhteistyössä Valo-Valmennusyhdistyksen ja Rauman Seudun Katulähetyksen kanssa.

Haemme kolmivuotiseen (9/2019-8/2022) hankkeeseen valmentajaa, joka on valmis työskentelemään tavoitteellisesti haastavan kohderyhmän parissa. Työ edellyttää liikkumista Satakunnan alueella (B-ajokortti). Valmentaja työskentelee osana projektitiimiä. Valmentajan tehtävä on vastata oman alueen asiakkaiden ohjautuvuudesta hankkeen piiriin, yksilö- ja ryhmämuotoisen toiminnan kehittäminen ja pilotointi, arviointitiedon kerääminen ja arviointiin osallistuminen, verkostotyö ja hankeviestintä.

Edellytämme hakijalta:

  • soveltuvaa, vähintään AMK-tasoista koulutusta (esim. sosionomi AMK, ammatillinen opettaja tmv.)
  • erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
  • organisointikykyä ja oma-aloitteisuutta
  • toisen asteen näyttötutkintojärjestelmän tuntemusta

Eduksi katsotaan:

  • kokemus kehittämistyöstä
  • olemassa olevat verkostot (TE-toimisto, sosiaalitoimi, WinNova/Sataedu, työpajat jne.)

VALMENTAJA TYÖPAJALLE (esim. Sosionomi AMK tai muu soveltuva koulutus) määräaikainen 31.12.2019 asti, mahdollisesti jatkuen (työsuhde on sidottu TYPO-rahoitukseen jonka päätökset vahvistetaan vuosittain)

Työpaja-valmentaja tekee työsopimuksen Rauman Seudun Katulähetyksen kanssa mutta työskentelee Porin Sininauhassa ja Sininauhan työyhteisön jäsenenä. Työpajavalmentajan tehtävänä on koordinoida Sininauhan rakennuspajan asiakastyötä, toimia yksilövalmentajana sekä tuottaa ryhmätoimintoja työkokeilijoille tai kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille. Lisäksi valmentaja perehtyy Valo-opinnollistamismalliin ja auttaa valmentautujia tutkinnonosien suorittamisessa. Työ alkaa syksyllä sopimuksen mukaan.

Edellytämme:

  • soveltuvaa, vähintään AMK-tasoista koulutusta (esim. sosionomi AMK)
  • erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
  • organisointikykyä ja oma-aloitteisuutta
  • toisen asteen näyttötutkintojärjestelmän tuntemusta
  • sosiaalipalveluiden ja etuuksien tuntemusta

Eduksi katsotaan:

  • kokemus ryhmien tavoitteellisesta ohjaamisesta
  • olemassa olevat verkostot (TE-hallinto, sosiaalitoimi, WinNova/Sataedu, työpajat jne.)

Arvostamme hakijoilta sitoutumista yhdistyksen arvoihin ja palvelulupaukseen. Porin Sininauha ry tarjoaa mielenkiitoisia työtehtäviä kehittyvässä organisaatiossa ja hyvässä työyhteisössä. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät työterveyshuollon palvelut. Työsuhteissa noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Hakemukset ja ansioluettelo kaikkiin tehtäviin osoitetaan Porin Sininauha ry:n hallitukselle ja toimitetaan 6.8.2019 mennessä sähköpostitse osoitteella j.huhtala@porinsininauha.fi. Merkitse hakemukseen selkeästi tehtävä jota haet.

Lisätietoja tehtävistä antaa toiminnanjohtaja Johanna Huhtala puhelimitse (040-720 5825) seuraavina aikoina: to 27.6. klo 8-14, pe 28.6. klo 8-14, to 18.7. klo 8-16, sekä pe 2.8. klo 8-16.

Katso myös yhdistyksen kotisivut, sekä Twitter, Facebook- ja Instagram-tilit. #porinsininauha #tehdäänmitäluvataan #toivoatarjolla