Johanna Huhtalan opinnäytetyö

You need to add a widget, row, or prebuilt layout before you’ll see anything here. 🙂
Entisen toiminnanjohtajamme gradu on valmistunut! Johanna Huhtala tutki: Voiko väkivallan käytöstä luopua? : Viranomaisten ja väkivaltaa tehneiden näkemyksiä väkivallan syistä ja siitä irtautumisesta. ”Keskeistä väkivallan käytön lopettamiselle on tekijän työskentely oman itsensä kanssa. Erilaisten ajatusvääristymien korjaaminen ja identiteettityöskentely on tärkeää väkivallasta irtautumisessa. Tähän prosessiin tulee saada tukea palveluista, olivatpa ne Rikosseuraamuslaitoksen, julkisen tai kolmannen sektorin järjestämiä. Uudenlainen sosiaalinen verkosto, ja arvostuksen kokeminen tässä verkostossa on keskeisen tärkeää desistanssin onnistumisen kannalta. Pelkkä työntekijän usko ja arvostus ei tutkimuksen mukaan ole riittävä. Tästä syystä erilaiset yhteisölliset ja vertaisuuteen perustuvat toimintamuodot ovat hyvin tärkeitä, samoin mahdollisuudet uudelleenkouluttautumiseen ja työhön. Yhteiskunnallisessa mielessä meidän tulisi avoimemmin hyväksyä erilaisuus ympärillämme, ja nähdä erilaiset elämänkulut rikkautena.”
”Sosiaali- ja terveysalalla haasteena saattaa kuitenkin olla, että väkivallan tekijöihin liittyy negatiivisia tuntemuksia. On perusteltua auttaa väkivallan uhreja erilaisin menetelmin, mutta piilevissä asenteissa väkivallantekijät eivät ehkä ”ansaitse apua”, tai heitä pelätään. Totuus on kuitenkin se, että väkivaltaa voidaan vähentää vain väkivallan tekijöitä auttamalla.”
Tähän kannattaa tutustua!